Arkisto heinä-syyskuu 2012

9.7.2012 14.57

Tarkkana asennuskaapeleiden hankinnassa

SESKOn tekninen komitea SK 20 Energiakaapelit on hyvin huolestunut markkinoilla kevään ja kesän aikana esiintyneestä asennuskaapeleiden käyttäjien harhaanjohtamisesta.

Kotimaisen MMJ-tyypin nimellä kaupitellaan sellaisia asennuskaapeleita, jotka eivät täytä tälle tyypille asetettuja vaatimuksia. Hankinnasta, asennuksesta tai käytöstä vastaaville annetaan virheellinen kuva vaatimukset täyttävästä MMJ-kaapelista, vaikka markkinoidut kaapelit eivät kuitenkaan ole standardin SFS 2091 mukaisia.


Harhaanjohtavaa markkinointia on esiintynyt myös tyyppimerkinnällä MMJ HF. Markkinoitu tuontikaapeli ei täytä – muiden puutteidensa lisäksi – myöskään MMJ HF -tyypiltä standardeissa vaadittua palon levittämättömyyttä nippuasennuksissa (EN 60332-3-23 ja IEC 60332-3-23 Category B).

Tällainen harhaanjohtava tyyppinimikkeen (MMJ HF) käyttö voi johtaa vaarallisiin seurauksiin, sillä tällöin voidaan sekoittaa vaatimukset täyttämätön halpakaapeli sellaisiin kaapeleihin, jotka täyttävät nippuna paloa levittämättömälle kaapelityypille standardeissa asetetut vaatimukset. Esimerkiksi asennusstandardin SFS 6000-4-442 (kohta 422.2.1) vaatimukset edellyttävät tasoltaan standardin SFS 5546 mukaista MMJ HF -asennuskaapelia, joka siis on juuri tuo nippuna paloa levittämätön kaapeli. On ilmeinen riski, että standardin rakennevaatimukset täyttämätöntä kaapelia asennetaan kohteeseen, missä se ei täytä myöskään paloturvallisuusvaatimuksia. Harhaanjohtavasti markkinoidussa kaapelissa ei myöskään ole kaapelin puristuslujuutta tukevaa täytettä, mistä syystä koko kaapeli litistyy helposti erityisesti taivutettaessa.

Kaapelien hankinnasta vastaavien kannattaa olla tarkkana, sillä edellä mainitun harhaanjohtavan markkinoinnin yhteydessä on esiintynyt viittauksia myös tunnetun testauslaitoksen hyväksyntöihin, mikä ei testauslaitoksen antamien tietojen mukaan ole pitänyt paikkaansa.

SESKOn tekninen komitea SK 20 vetoaakin asennuskaapeleiden hankinnasta, käytöstä ja asentamisesta vastaaviin ja pyytää heitä varmistamaan, että käytettävät MMJ- ja MMJ HF -kaapelit ovat standardien vaatimusten mukaisia.

Lisätietoja asiasta voi tiedustella SESKOsta standardointi-insinööri Sanna Koivulta puhelimitse 09 6963 960 ja sähköpostitse sanna.koivu(at)sesko.fi.

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje