Arkisto huhti-kesäkuu 2015

15.5.2015 9.49

Sähköpiirustusstandardista uudistettu painos

Sähköpiirustusstandardin SFS-EN 61082-1:2015 Sähkötekniikassa käytettävien dokumenttien laatiminen. Osa 1: Säännöt, 3. painos on julkaistu.

Standardi SFS-EN 61082-1 esittää yleiset säännöt ja ohjeet informaation esittämiselle dokumenteissa sekä erityissääntöjä sähkötekniikassa käytettäville kaavioille, piirustuksille ja taulukoille. Siinä annetaan myös vaatimukset ja ohjeet sähkötekniikan erityisdokumenttilajeille, joita ovat mm: piirikaavio, asennuspiirustus ja sijaispiirikaavio.


Standardi opastaa piirustusten ja kaavioiden laatimiseen käyttäen piirrosmerkkejä, viitetunnuksia, tekstiä, liitäntä- mitta- ja viiteviivoja sekä kohteen teknisen tiedon esittämiseen suureilla ja yksiköillä. Piirustusohjeiden lisäksi standardissa määritellään dokumentin perusominaisuudet, joita tarvitaan sen tulostamiseen paperille, liittämiseen dokumenttien hallintajärjestelmään sekä tunnistamiseen liittyvät tiedot (dokumentin tunnistamisalue).

Kolmannen painokset muutokset


Verrattuna edelliseen painokseen standardiin on tehty seuraavat merkittävät muutokset:

  • säännöt langattomien yhteyksien esittämiseksi
  • säännöt viitetunnusten erikoistapauksille sähköpiirustuksissa
  • tarkennuksia ristiviitteiden käyttöön piirustuksissa
  • toisen painoksen virheet on korjattu
  • viitejulkaisujen uusien painosten vaikutus on huomioitu
  • termit ja määritelmät päivitetty vastaamaan viitejulkaisuja

Piirrosmerkin S01863 käyttö sähköpiirustuksissa


Langattomien laitteiden käytön yleistyessä on tullut tarve korostaa piirustuksissa, että laitetta ohjataan langattomasti tai laiteella on langaton liitäntärajapinta.

Tästä syystä SESKOn komitea SK 3 esitti vuonna 2009 standardoitavaksi erityistä piirrosmerkkiä langattomien liitäntöjen ja yhteyksien esittämiseen piirustuksissa. Piirrosmerkki S01863 Langaton liitäntä ja siihen liittyvä soveltamisohje A00374 julkaistiin piirrosmerkkistandardissa IEC 60617 vuonna 2012.

Sähköpiirustusstandardin SFS-EN 61082-1 toinen painos ei tunne käsitettä ”langaton yhteys” tai ”liitäntä”. Siksi kolmanteen painokseen lisättiin uusi kappale, jossa asetettaan vaatimukset langattoman yhteyden esittämiseksi. Standardissa näitä vaatimuksia on selitetty neljän esimerkin avulla.

iec60617-s01863.gif

Kuva 1. Piirrosmerkki IEC 60617-S01863 Langaton liitäntä

SFS-EN 61082-1:2015 on julkaistu kaksikielisenä (fi/en) painoksena. Siinä on 212 sivua ja sen hinta on 109,90 € (alv 0 %). Mainittua julkaisuja myy Suomen Standardisoimisliitto SFS ry, puh. 09 1499 3353, sähköposti sales(at)sfs.fi tai verkkokauppa sales.sfs.fi

Lisätietoja standardista antaa SESKOssa Arto Sirviö

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje