Arkisto loka-joulukuu 2015

8.11.2015 8.00

Onnea 50-vuotiaalle SESKOlle

SESKOn perustamisesta on tänään kulunut 50 vuotta. 8. marraskuuta 1965 perustettiin SESKO Suomen Sähköteknillinen Standardoimisyhdistys ry - Finlands Elektrotekniska Standardiseringsförening rf. Vuosien saatossa on nimi lyhentynyt. Juhlavuonnaan 2015 sähköalan kansallinen standardointijärjestö tunnetaan kotimaassa ja maailmalla nimellä SESKO.

Perustajajäseninä oli 13 sähköalan yhdistystä. Perustamiskirjan allekirjoittivat Suomen Sähköinsinööriliitto ry, Suomen Sähkölaitosyhdistys ry ja Suomen Sähköteollisuusyhdistys ry. Jäsenyhteisöjensä kautta SESKOn toimintaan asiantuntijoina ja hallituksen jäseninä osallistuu tänäkin päivänä edustajia monista sellaisista yrityksistä, jotka olivat olleet mukana standardoinnissa jo viime vuosisadan alusta. Yrityksistä tulevat asiantuntijat ovatkin standardoinnin voima. 

SESKOn perustamiselle itsenäisenä yhdistyksenä oli selvä tarve. Ensinnäkin oli hyvä syy olettaa, että sähkön kulutus ja standardoitavien laitteiden ja komponenttien määrä kasvaisivat rajusti, kuten myös tapahtui. Toiseksi sähköturvallisuudessa oli yhä puutteita. Samalla kansainvälinen standardointiyhteistyö lisääntyi voimakkaasti ja vain organisoidun, sähköalan laajalti kattavan järjestön kautta oli Suomen mahdollista olla siinä mukana.

SESKOn hallitus teki vuonna 1973 kaukonäköiseksi osoittautuneen päätöksen siitä, että kansallisen ja kansainvälisten standardien valmistelun hoitavat samat asiantuntijat. Tämä merkitsi ja merkitsee edelleen, että SESKOn komiteoiden ja työryhmien jäsenet ovat samalla kansainvälisten ja eurooppalaisten vastaavien foorumien jäseniä.  Kun Suomi liittyi EU:hun 1995, oli SESKOlla siten jo laajaa kokemusta kansainvälisestä standardoinnista.

Standardointi on yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen laatimista helpottamaan elinkeinoelämän, viranomaisten ja kuluttajien toimintaa. Sen avulla yritysten innovaatioiden kaupallistaminen nopeutuu, toimintaympäristön hallittavuus kasvaa ja kilpailukyky paranee. Tämän ovat oivaltaneet ne suomalaiset elektroniikka- ja sähköteollisuusalan yritykset, jotka ovat aktiivisesti mukana standardoinnissa yhteistyössä ja konsensukseen pyrkien.

50-vuotias SESKO antaa yritysten käyttöön neutraalin, tehokkaan ja osaavan asiantuntijajärjestön – kanavan, jonka kautta sähköteknisen Suomen ääni kuuluu maailmalla ja maailman ääni Suomessa.

SESKOn arvot – vastuullisuus, tavoitteellisuus, osaaminen ja asiakastyytyväisyys – ohjaavat toimintaamme myös tulevina vuosina.

Sähköteknisen alan standardoinnin vaiheista Suomessa  kerrotaan internetsivustollamme, osoitteessa: http://www.sesko.fi/sesko_ry/seskon_historia.  Sivut avautuvat myös alla olevaa kuvaa klikkaamalla.

SESKO-50-banok

 

LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Sinikka Hieta-Wilkman
SESKO ry, www.sesko.fi
p. +358 40 502 8949
sinikka.hieta-wilkman(at)sesko.fi

 


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje