Etusivu >  Standardisointijärjestelmä >  SESKO >  Toimitusjohtajan katsaus 2009

Toimitusjohtajan katsaus 2009

 

  Sinikka Hieta-Wilkman

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto supistui Suomessa noin 30 % verrattuna edelliseen vuoteen ja pysytteli koko vuoden edellisvuotta tuntuvasti alemmalla tasolla. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden, johon kuuluvat tietoliikennelaitteet, sähkökoneet ja instrumentit, yritysten liikevaihto laski viime vuonna kolmanneksen verrattuna edellisvuoteen. Euroopan elektroniikka- ja sähköteollisuutta sekä kone- ja metalliteollisuutta edustavan Orgalimen arvioiden mukaan vuonna 2009 supistui alan liikevaihto koko Euroopassa 20 – 30 %.

Vakava taantuma vaikuttaa suomalaisten yritysten kykyyn ylläpitää ja parantaa tuottavuuttaan Suomessa. Nykyinen elintaso ja työpaikat voivat säilyä Suomessa vain, jos tuottavuutta pystytään jatkuvasti parantamaan. Tämä edellyttää niin yrityksiltä kuin valtiovallaltakin entistä merkittävämpää panostusta korkeatasoiseen koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin.   

Standardointi on yksi koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin liittyvä tärkeä osa-alue, joka vaikuttaa tuottavuuteen. Sähköteknisen standardoinnin alueella taantuma ei vielä näy komiteoiden ja seurantaryhmien asiantuntijakatona, sillä edellisvuoteen verrattuna asiantuntijamäärä on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Kansainvälisiä työryhmätehtäviä hoitaneiden asiantuntijoiden määrä ei kuitenkaan ole vähentynyt edellisvuodesta, vaan jonkin verran aktivoitunut. Tällainen kehitys on eduksi vientivetoiselle sähkö- ja elektroniikka-
teollisuudellemme sekä edistää tiedonsaantia ja vaikutusmahdollisuuksia yhteisiin pelisääntöihin.

SESKOn jäsenryhmittely

SESKOn vaalikokous hyväksyi syksyllä 2009 kolmiosaisen jäsenryhmittelyn ja aikaansa hyvin palvellut kahdeksan toimialakategorian ryhmittely jää historiaan. SESKOn jäsenet luokitellaan vuoden 2011 alusta kolmeen ryhmään sen mukaan, missä laajuudessa ne edustavat standardien käyttäjäryhmiä, osallistuvat standardointiin, hyödyntävät standardien valmistelua omassa toiminnassaan ja edustavat muuten sähköteknisen standardoinnin merkittäviä intressitahoja, kuten viranomaisia. Jäsenryhmittely palvelee SESKOn hallinnointia ja hallitusvastuita. Uudessakin hallitusrakenteessa on pysyviä hallituspaikkoja ja niissä ryhmissä, joissa yhteisöt vuorottelevat, hallituspaikkojen kierto noudattaa tasapuolista rotaatioperiaatetta.

Energiatehokkuus

Energiatehokkuus nousi vuonna 2009 keskeiseksi aiheeksi yhteiskunnan eri osa-alueilla – myös standardoinnissa. Sähköteknisen standardoinnin alueella keskustelu konkretisoitui mm. siten, että SESKOn hallitus perusti uuden kansallisen sähköautojen ja latauslaitteiden komitean SK 69. EU-komissio antoi CENille mandaatin valmistella rakennusten energiatehokkuusstandardeja, joiden valmistelu jakaantuu Suomessa Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry:lle (MetSta), Rakennusteollisuus RT:lle ja SESKOlle. SESKOn vastuulla ovat valaistusstandardit.

Energiatehokkuus kiinnostaa myös nuoria, mistä osoituksena oli suomalaisten osallistuminen IEC:n Care4it energiatehokkuuskilpailuun. Kappelinmäen ala-asteen kuudes luokka Laitilasta voitti toisen palkinnon tässä kansainvälisessä energiatehokkuuskilpailussa. Myös toinen suomalainen koulu, Kokemäenjokilaakson ammattiopisto sai kunniakirjan. Kilpailutyöt osoittavat nuorten oivaltaneen, että energiatehokkuudessakin kaikki lähtee pienistä teoista, ymmärryksestä ja järkevästä käyttäytymisestä.    

Standardijulkaisut

Uusia ja päivitettyjä sähköteknisiä standardeja valmistuu vuosittain 400 – 500. Näistä julkaistaan suomeksi yleensä alle 10 %. Standardien lisäksi on toisinaan standardeista hyödyllistä julkaista myös käsikirjoja. SESKO valmisteli ennätykselliset yhdeksän käsikirjaa vuoden 2009 aikana. Kaksi näistä oli erittäin ajankohtaisia: valaistuskäsikirja sekä rakennusten ja rakenteiden salamasuojauskäsikirja. Valaistuskäsikirja on uusi ja erittäin ajankohtainen mm. energiatehokkuussyistä. Salamasuojauskäsikirjan edeltäjä, ukkoskäsikirja oli vuodelta 1983, joten oli korkea aika päivittää salamasuojaustietämys uudelle vuosituhannelle.

Oppilaitosportaali – tulevaisuuden osaajat

SESKO työsti yhdessä SFS:n ja sen muiden toimialayhteisöjen kanssa oppilaitosverkkosivuston www.SFSedu.fi, joka palvelee opiskelijoita ja opettajia standardointiin liittyvissä asioissa. Oppilaitossivusto tarjoaa nopean ja hyvin jäsennellyn kanavan standardointitiedon lähteille. Hankkeen vetovastuu oli SESKOlla ja rahoituksesta vastasi SFS. Oppilaitossivustolla on yhteen paikkaan koottuna yleistä tietoa eri alojen standardeista ja standardoinnista sekä aineistoa, jota voidaan käyttää tukena opetuksessa ja opiskelussa. Sivusto on erinomainen näyte kaikkien Suomen standardointitahojen yhteistyöstä, millä palvellaan yleisesti yhteiskunnan tiedon tarvetta standardien merkityksestä jokapäiväisessä elämässä sekä erityisesti opetuksessa ja opiskelussa.

Toimintakertomus 2009